
Petri Järvinen
Koulutuspäällikkö
Osa koulumme henkilökunnasta on jäänyt huomattavasti varjoon opiskelijoiden silmissä. Ajattelimme että tähän asiaan on puututtava ja päätimme haastatella yhtä kohdehenkilöistä, koulutuspäällikköämme Petri Järvistä.
Haastattelumme aluksi Petri kertoi työtehtävistään ja päiviensä sisällöstä. Keskimäärin kahdeksan tuntia kestävinä työpäivinä Järvinen viettää suurimmanosan ajastaan tietokoneen ääressä ja erilaisissa palavereissa.
Koulutuspäällikön työhön kuuluu myös opiskelijoihin ja opettajiin liittyviä asioita, sekä taloon, rahaan ja talouteen liittyviä asioita. Verrattuna rehtoriin koulutuspäällikkö vastaa pienemmistä asioista. Esimerkiksi rehtorilla on koko Loimaan yksiköihin liittyviä asioita ja rehtori hoitaa myös enemmän talouspuolta.
Järvinen kertoo sopeutuneensa hyvin Novidaan, ja työnimikkeestään huolimatta, hän kokee olevansa tasa-arvoinen muiden kanssa. ”Oli työ mikä tahansa, titteli mikä tahansa niin jokainen tekee omat työtehtävänsä. Koulutuspäällikkö tekee nämä ja opettaja tekee nämä.”
Järvinen ei myöskään koe paineita työstään sanoessaan
Ei me tehdä mitään aivokirurgiaa tai sydänkirurgiaa,
Ei aina tarvitse olla niin vakavaa


Kehitettävää Novidassa
Järvinen toteaa aina olevan jotain kehitettävää, siksi esimerkiksi opiskelijoille lähetetään kehittämiseen liittyviä kyselyitä. Kiinteistössä jotain kuluu aina ja sitä pitäisi kehittää. Opiskelukin muuttuu jatkuvasti ja pitää miettiä, mitkä ovat tulevaisuuden aloja. Hänellä ei ollut antaa mitään esimerkkiä Turuntien yksiköstä mutta esimerkiksi Liedossa suunnitellaan ja rakennellaan kuljetuspuolelle raskaskonekuljetusta, sillä sille on koettu tarvetta.
Vähemmän pitkiä ja puuduttavia palaverejä Petrille kiitos!
Parasta Järvisen työssä ovat ihmiset, olivat he sitten opiskelijoita, opettajia tai muuta henkilökuntaa. Ilman heitä homma ei pyörisi. ”On the other hand” taas Järvinen ei piittaa pitkistä ja puuduttavista palavereistä. Myös yksinkertaiset työt, esimerkiksi tietojen siirto paikasta toiseen ei ole hänen mieleensä.
Opiskelu uransa Järvinen aloitti käymällä lukion, jonka jälkeen hän opiskeli urheiluhierojaksi. Hierojayrittäjänä hän ei kuitenkaan ollut päivääkään, vaan siirtyi aika nopeasti lukemaan liikuntatieteitä yliopistoon. Sieltä hän päätyi opettajaksi ja sitä kautta koulun hallintotehtäviin. Ennen hallintotehtäviä Järvinen teki hanketyötä, kouluttaja sekä valmentajahommia. Nyt hän on ollut 10 vuotta ammatillisen koulun työtehtävissä.
Järvinen kertoo pohtineensa tapoja, miten voisi olla enemmän läsnä opiskelijoiden arjessa. ”Kalenteriin pitäisi vain tehdä tilaa ja tulla mukaan oppitunneille” hän toteaa. Erilaisissa tapahtumissakin Järvinen sanoo olleensa mukana harmittavan vähän. Asiaan kehitetään muutosta. Vapaa-ajalla Järvistä kiinnostaa erinäinen liikunta. Esimerkkinä hän käy heittämässä frisbeetä ystäviensä kanssa. Myös kuntosalilla käynti on osa hänen vapaa-aikansa aktiviteettejä. Jos Järvinen kuvailisi itseään eläimenä, hän olisi koira vuh vuh.
Quote Of The Day:
“Pitää yrittää olla luontevasti oma itsensä. Kun on ihmisten kanssa tekemisissä, niin jonkun muun esittäminen ei oikein toimi.”